Moi,
Tässä on minun tarinaani Aston Villasta ja vähän muustakin. Aamukahvilla aloin kirjoittaa, kun näin viestisi. Iltapalalla vielä lisäilin muutaman jutun ja vähän pitkä stoorista tuli, mutta välillä on kiva muistella.
Vuonna 86 tapahtui suuria asioita. Tšernobylissä pamahti ja Maradona teki MM-kisoissa mitä halusi. Enzo Scifo ja Belgia olivat kuitenkin suosikkejani kisoissa ja karkasin jopa mökiltä naapuriin katsomaan jotain Belgian peliä, koska naapurissa oli väritelkkari. Muutimme pikkupaikkakunnalta vielä syvemmälle maaseudulle ja äiti pakotti ujon 6-vuotiaan puoliväkisin koulun kentälle pelaamaan futista, että löytäisin uusia kavereita. Pelikaverit olivat vanhempia, mutta isä oli opettanut jo syötöt ja käännökset, niin pärjäsin kyllä. Vielä samana vuonna pelattiinkin jo kyläsarjassa ja joukkueen nimeksi valikoitui eksoottisen kuuloinen Aston Villa. Tämä olikin omalta kohdaltani se vuoden 86 suurin asia. Kylälle muodostui futisbuumi ja Aston Villasta tuli niin sanottu jättiläisen tappaja. Futiskenkiä en saanut ennen kuin olin tehnyt ensimmäisen maalini sarjapelissä. Siihen taisi sitten mennä vuosi tai pari, kun vihdoin pääsin pelaamaan Agadirista ostetuilla ehkä 4 numeroa liian isoilla nahkanappiksilla. Tulevina vuosina edessä oli kuitenkin vielä himoittu Aston Villan vuoden pelaaja -palkinto sekä kyläsarjan maalikuninkuus, joten ihan hukkaan ei mennyt sijoitus nappiksiin.
Englannin liigassa pelaava Aston Villa alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän, kun tilasimme kyläjoukkueelle ulkomailta Villan logolla varustetut pelipaidat ja viininpunaisen lipun, jota yleisö sai heiluttaa. Liiveillä pelaavat vastustajat olivat kateellisia. Väriyhdistelmä oli erikoinen ja erottui massasta. Vuonna 90 pelivarusteisiini kuului jo Aston Villan käsihikinauhat ja seinää koristivat Villan viirit. Samana vuonna Italian MM-kisoissa David Platt teki sen aivan mielettömän maalin Belgian verkkoon ja selostaja muisti mainita, että kyseessä oli Aston Villan pelaaja. Olin todella ylpeä. Tuota erikoista volley-potkua olen treenannut satoja tai jopa tuhansia kertoja ja ehkä kerran melkein onnistunutkin. Edelleenkin 42-vuotiaana aina tilanteen tullen kokeilen joko Platt-potku onnistuisi. Tätä kirjoittaessa huomaan muistavani lapsuudestani parhaiten vuodet, jolloin on pelattu jalkapallon MM-kisat. Jalkapallo on iso osa elämääni vai onko elämäni vain pieni osa jalkapalloa.
Teksti-tv saapui jossain vaiheessa 90-luvulla meidänkin kotiin ja ensimmäisenä tarkastin aina Villan sarjasijoituksen. Sivu taisi olla 259 tai voin muistaa väärinkin. Villan pelejä ei tuohon aikaan telkkarista liiemmin näkynyt, mutta mieleeni on kuitenkin jäänyt joku Villan peli, jossa Mertaranta ja Rönkä ihmettelivät Tony Daleyn ananaskampausta. Nopeasta laiturista tuli Plattin ohessa ensimmäisiä suosikkipelaajiani Villassa, vaikka montaa kertaa en muista miehen pelejä nähneeni. Kun pelit kyläjoukkueessa loppuivat, jäi Aston Villakin hieman taka-alalle elämässäni. Valioliigan startattua 95 tai paremminkin lukioon siirryttyäni vuonna 96 kiinnostus Villaa kohtaan heräsi uudelleen henkiin. Kaveripiiristäni löytyi lukiossa pari Liveroolin kannattajaa, yksi ManUn, yksi Arsenalin ja yksi Chelsean kannattaja. Asetelma oli sama kuin aikanaan kyläsarjassa, Aston Villa vastaan gloryhunterit. Tuohon aikaan ostin ensimmäisen oikean Villa-pelipaitani silloin Töölössä sijainneesta fanikaupasta. Canalplussan ja internetin tultua kuvioihin pelejä näkyi enemmän ja enemmän ja tietoisuus Villasta ja Valioliigasta kasvoi. Chelsea-fanin kanssa oli pieni vedonlyönti vuonna 98. Kumpikin sai valita joukkueestaan kaksi maalintekijää ja yhteenlaskettu maalimäärä voittaisi. Zola ja Casiraghi olivat vastaantulijoita parivaljakolle Yorke ja Joachim. Vaikka Yorke tuona vuonna siirtyikin pois, niin maalit laskettiin. Yorke oli ollut suuri suosikkini siihen saakka, kunnes lukion Lontoon reissulla yksi Poolin kannattaja kiikutti minulle The Sun -lehden, jossa luki John Gregoryn maineikas lause: "If I had a gun I would have shot him". No sainpa ainakin pientä lohtua vedonlyönnin voiton myötä.
Ylppärilahjaksi matkustimme Arsenal-kaverini kanssa Stamford Bridgelle katsomaan Chelsea-Villa -peliä. Kokemus oli hieno, vaikka Zolan vaparimaalilla Villa hävisikin. Näin jälkikäteen ajateltuna Arsenal ja Villa-fani Chelsean katsomossa ei ollut ehkä se paras yhdistelmä. Piti olla todella tarkkana, ettei reagoinut väärin mihinkään tilanteeseen. Päätin, että jatkossa seuraan pelejä livenä vain Villa-katsomossa. Vuonna 2006 pääsin vihdoin Villa Parkille. Vastassa oli Bolton ja Villan maalilla pelasi hätälainalla verkkarimies Gabor Kiraly. Jässi piti toisessa päässä nollan ja Villa hävisi 0-1. Kevin Nolan marssi muina miehinä pelin jälkeen yleisön mukana pois Villa Parkilta. Tunnelma oli tappiosta huolimatta jotain sellaista, että päätin palata Holte Endillle uudestaan. Tuon pelin jälkeen olenkin vieraillut Villa Parkilla useita kertoja, aina Holte Endillä. Tappioita tai tasapelejä on tullut lähinnä todistettua, mutta mahtuu mukaan myös riemun hetkiä. Parhaina muistoina ovat vuoden 2013 3-2 voitto QPR:stä, joka käytännössä varmisti Villan sarjapaikan sekä vuoden 2015 1-0 voitto Westa Hamista, joka myös pelasti Villan. Varsinkin West Ham -pelin tunnelma on jäänyt mieleeni, kun kaverinikin saivat todistaa, miten Villa Park oli revetä liitoksistaan. Tuolloin oli baarissa pelin jälkeenkin fiilikset kohdillaan, kun laulettiin John Carewia. Viimeisin vierailuni Villa Parkille on vuodelta 2018, jolloin käytiin Villa-Hermannin kanssa katsomassa Championship-voittoa Leedsistä. Ikimuistoinen ja hieno reissu oli tuokin ja seura oli mahtavaa, vaikka ei oltu aiemmin nähty kuin kerran Villan vuositapaamisessa. Nyt Koronan hellitettyä, olisi tarkoitus palata pyhiinvaellukselle taas mahdollisimman pian.
Vuonna 2017 perustin muutaman kaverini kanssa harrastesarjajoukkueen. Joukkueen perustajajäseniin kuului myös WBA:n kannattaja ja Liverpoolin kannattaja, joten täysin Villa-tribuutti ei tullut kysymykseen. Ruskea pelipaidan väri onkin viittaus St. Paulin suuntaan, jolle useilla perustajilla on pieniä sympatioita. Sukat ovat toki vaaleansiniset ja shortsit valkoiset. Logo on pitkälti kopio villan vanhasta pyöreästä logosta, joka ilmeisesti tekee paluun kaudelle 22/23. Myönnytyksenä WBA-fanille logoa komistaa leijonan sijasta hylje, koska hylje on kuulemma WBA-fanien pilkkanimi Villa-faneille. Myös seuran nimeksi valittiin pilkkanimi. Nimi Dingles tulee pikkurikolliselta suvulta maaseudulle sijoittuvasta TV-sarjasta Emmerdale ja nimi on tuttu myös Englannin kentiltä. Birminghamin seudulla Dingleiksi kutsutaan Wolvesin kannattajia ja muualla esim. Burnleyn ja Barnsleyn kannattajat ovat vihollisten silmissä Dinglejä. Nimitys sopii siis täydellisesti Nummela-taustaiselle ryhmälle, joka pelaa Helsingin sarjassa. Tavoitteenamme on Villan tapaan pelata ylemmässä keskikastissa, mutta ei koskaan ihan kärjessä, ettei vaan tule mitään gloryhunter-juttuja.
UTV ja hyvää kesää!
Janne Bergman
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti